Kryptot ja 20-luku

Onecoin on lähes koko historiansa saanut taistella erilaisia julkisuuden tiedotteita vastaan, samoin on tehnyt monet muutkin maailman kymmenistä kryptovaluutoista. Vain harvat ovat tähän mennessä päässet statukseen, jossa kryptovaluutalla on oikeasti rahallista vaihdanta-arvoa.

Joskus saattaa tuntua siltä että kryptovaluuttojen tulevaisuudesta voisi lyödä vetoa, aivan kuin mistä muustakin tulevaisuuden tapahtumasta presidentinvaalien, euroviisujen ja vastaavien tapaan. Itseasiassa vedonlyöjillä onkin nykyään melkoiset valikoimat, lue lisää aiheesta.

Vedonlyönnissä on nykyään menossa eräänlainen pudotuspeli, sillä samoin kuin kryptovaluuttoja on useita, on myös satoja vedonlyöntioperaattoreita, joista kaikki kilpailevat samoista pelaajista. Samoin kuin kryptovaluuttojen perustajat kilpailevat ihmisten vapaana olevasta sijoitusomaisuudesta. Ei kukaan kuitenkaan kaikkia säästöjään tai pahan päivän varojaan lähde sijoittajaan vedonlyöntiin tai kryptovaluuttoihin, monemmissa on nimittäin yhä vielä sen verran kovat riskit. Kylläkin myös tuotto-odotukset ovat niin vedonlyönnissä kuin virtuaalisessa valuutassa kovat.

Sijoituskohde Warren Buffetin tyyliin

Mutta pitäisikö sittenkin tehdä kuten Warren Buffett, tuo 90-vuotta täyttänyt sijoitusnero on alkanut siirtää omaisuuttaa aloille, jotka liittyvät suoraan perusteollisuuteen, kaivoksiin, kultaan ja timantteihin. Niiden arvo säilyy, vaikka valuutat ja yritykset kaatuisivat.

Kultaa voi ostaa vaikka omaan pankkiholviin sijoitettavaksi, tai sitten vain valita sellaisia yrityksiä, jotka toimivat tällaisille aloilla ja pyrkiä siirtämään sijoitusvarallisuutta siihen suuntaan.

Buffetin vetämässä sijoitusyhtiö Berkshire Hathawayn taseessa oli ensimmäisen vuosineljänneksen vuoden 2020 lopussa käteisvaroja peräti 137 miljardia dollaria.

Tänä vuonna yhtiö on mm. myynyt omistuksia niin lehtoyhtiöistä kuin pankeista, mutta ostopuolella yritys on ollut kohtuullisen rauhallinen, odotellen sopivian ostokohteiden tulemista vastaan. Esimerkiksi osakemarkkinoista Buffett on sanonut, että osakkeita arvostetaan tällä hetkellä liian korkealle.

Nopeus kilpailukeinona

Kasinot kilpailevat tällä hetkellä mm. sillä, että mikä kasino kotiuttaa voittoja nopeiten – nopeimmillaan voitot ovatkin omalla pankkitilillä minuuteissa, ja vaikka voittaisin yhden Microgamingin superjättipottipelin päävoitoista eli miljooonia, saat tuon voiton kerralla suoraan tilille. Nimittäin Microgaming, jonka jättipottipeleissä on tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana osunut kahdeksan kertaa yli miljoonan euron voitto, maksaa itse voittopotin suoraan voittajantilille. Jopa siis yli kymmenen miljoonan euron voitto tulla tupsahtaa omalle pankkitilille ilman veroja yhdellä kertaa.

Yksi tällaisista rahaliikenteen kehittäjistä on ollut naapurimaastamme eli Ruotsista lähtöisin ja koko maailmaan jo levinnyt Trustly, joka on mahdollistanut omalla tekniikallaan myös ns. pikakasinot, joissa pystytään nykyään jopa ohittamaan pelaajien rekisteröinti, koska se tapahtuu maksutapahtuman yhteydessä automaattisesti.

Laajuus kilpailukeinona

Jos nopeus on tullut kilpailukeinoksi rahaliikenteessä ja talletukset näkyvä tileillä välittömästi ja kotiutukset minuuteissa, eikä enää viikossa kun vielä pari vuotta sitten, niin toinen kilpailukeino on laajuus.

Laajuus tarkoittaa sitä, että minkälaisia pelejä kasino tarjoaa. Tarjoaako se vain automaattipelejä, vaiko myös livepelejä ja onko tarjolla myös arvontoja, bingoa, raaputusarpoja sekä vedonlyöntiä? Laajimmat kasinot voivat tarjota näitä kaikkia ja pelien kokonaismäärä voi olla lopulta jopa tuhansia pelejä.

Keskivertoinenkin nettikasino tarjoilee nykyään lähes 1000 automaattipeliä ja parikymmentä livekasinopöytää, mikä sekin vastaa jo aikalailla kohtuullisen kokoisen todellisen kivijalkakasinon tarjontaa. Kotona pelattuna livekasinopelit ovat käyttäytymiseltään kuin oikean kasinon pelit, mutta sinun ei vain tarvitse matkustaa minnekään.

Näitä livekasinopelejä muuten tuottaa maailmalla useampi tuottaja, mutta tälläkin alalla ruotsalaiset ovat päässeet tekemään pioneerintyötään ja niin sekä ruotsalainen NetEnt sekä Evolution Gaming ovat nyt etunenässä valloittamassa USA:n yksi osavaltio kerrallaan aukeavia nettipelimarkkinoita. Itse asiassa Evolution Gaming teki julkisen ostotarjoukset koko NetEntin osakkeista NetEntin osakkkeenomistajille ja NetEnti hyväksyi tarjouksen, näin on siis syntymässä entistä suurempi ja laajempi ruotsalainen peliyhtiö, ja samalla NetEntin osakkeenomistajille tuli aikaisen joulu – sen verran kohtuullinen oli Evolution Gamingin peliliike ja ostotarjous.