Maailma on nopeutunut vuosi vuodelta. Digitaalinen vallankumous on tuonut palvelut ja tavarat entistä nopeammin ja helpommin saataville, eikä meidän enää tarvitse edes välttämättä poistua kotoa – voimme tilata sekä palvelut että tuotteet suoraan kotiovelle – entistä helpommin ja nopeamin. Tämä sama on nähtävillä myös pelaamisessa missä mobiilipelaaminen ja pelaamisen nopeus on tuonut saataville pikakasinot 2022, eli kaikki halutaan tehdä entistä nopeammin ja helpommin.
Jos vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina iloittiin, että kohta saadaan ostaa sitä sun tätä verkosta, eli verkkokaupoista, niin nyt 2020-luvulla surkutellaan kun monista kaupungeista on pienet erikoisliikkeet tyystin lopettaneet. Lopettaminen on tapahtunut, koska ne tuotteet ovat helpommin ja nopeammin ja yleensä myös edullisemmin saatavilla nettikaupoista.
Pelaaminen siirtyi verkkoon
Pelaaminen on kehittynyt viimeisten 40 vuoden aikana todella paljon. Ensin tulivat ne kotitietokoneet ja pelikonsolit koteihin ja seuraavaksi mentiinkiin jo pelaamaan nettiin. Esimerkiksi nettikasinot ja kolikkopelit tulivat kaikille aikuisille pelattavaksi nettiin jo 90-luvun puolivälissä.
Sittemmin pelaaminen on kehittynyt huimasti ja nykyään se on siiirtymässä entistä enemmän perusnettiverkosta mobiilimaailmaan. Siirtoon on yksinkertaisena syynä se, että meillä on se pelikone koko ajan mukana. Toinen syy on se, että esimerkiksi kasinopelien pelaamiselle ei tarvita mitään sovellusta, vaan pelit ovat suoraan pelattavissa älypuhelimen omalla selaimella.
Muutenkin pelaaminen on siirtymässä mobiiliin. Mobiilimaailman perusajatuksena on tarjota pelit pelaajille maksutta, ja sitten ottaa maksuja pelin sisällä erilaisilla mikromaksuilla tai loot boxien tyylisillä arvoinnoilla – isotkin pelitalot ovat muokkaamassa peleistään mobiiliversioita, ja maailman suurimmat peliyhtiöt kuten Tencent syytävät miljardeja markkinoille ostaessaan pelitaloja, kuten se teki Supercellin kohdalla – mutta kun pelaajia on miljoonia koko ajan online, ovat myös liikevaihdot miljardien luokkaa.
Pelaaminen on kehittynyt näiden vuosien varrella tasaisesti. Se tarkoittaa käytännössä myös sitä, että pelaaminen yleensäkin on levinnyt kaikkiin ikäryhmiin ja sukupuoliin ja pelaamisesta on tullut entistä hyväksytympää eri maissa. Samalla online tilaaminen, verkkokaupat, ovat muokanneet ihmisten kauppakäyttäytymistä ja vapauttaneet entistä enemmän aikaa kaikkeen muuhun toimintaan. Ihmisten vapaa-aika on lisääntynyt, ja ihmiset tekevät nykyään ensistä enemmän nimenomaan sitä, mistä tykkäävät. Nettikasinoiden pelit ovat yksi vaihtoehto aikuisille vapaa-ajan viihteeksi ja harrastukseksi, kunhan vain pitää muistissa, että rahapelaaminen perustuu 100 % onneen ja siihen, että suurin osa pelaajista häviää vähän ja jotkut voittavat unelmiansa todeksi miljoonavoitoilla – pelaa siis vain sillä rahalla, jonka voisit käyttää mihin tahansa muuhunkin harrastukseen. Kasinopelit vain ovat niitä harvoja harrastuksia, jotka voivat tuottaa sinulle lisärahoitusta kaikkeen muuhun tekemiseen.
Nopeammin, helpommin ja missä vain
Mobiilipelaaminen voittaa kotipelaamisen monella eri osa-alueella. Ennenkaikkea mobiilipelaaminen on pelaamista paikka- ja aikariippumattomasti. Siksi kasinopelialakin on saanut aivan uudenlaisen nosteen kaikesta uudesta livepelaamisesta ja uusista innovaatioista kolikkopelien suhteen.
Kasinopelit eivät ole enää vain rullien symboleita, vaan ylläolevan tyyppiset crash-pelit ovat tulleet vähitellen osaksi kasinoiden pelivalikoimaa. Spaceman pelissä lyödään vetoa avaruusmatkaajan lentomatkasta kierros kierrokselta.
Sama helppous on valttia kaikessa ostamisessa. Nykyään voit tilata paikallisesta ruokakaupasta oman ruokalistasi mukaisesti ja ruokalähetti tuo ruoan kotiovellesi – tai voit joissain kaupoissa tilata valmiin reseptin mukaiset tuotteet kaupan omien verkkosivujen kautta, ja saat kotiisi ohjeet ja tarveaineet päivällistä varten – ja tämä sama palvelu yltää nykyään jopa autokauppaan saakka, missä voit tilata itsellesi uuden auton suoraan autotehtaalta käymättä edes autoliikkeessä henkilökohtaisesti.
Pelaamisen tulevaisuus
Pelaamisen tulevaisuus on yhtä varmaa kuin se, että digitalisaation jatkaa etenemistään. Nyt puhutaan paljon lohkoteknologioista, kryptovaluutoista sekä tulevasta metaversesta, eli netin seuraavast vaiheesta. Se tulee tuomaan ensistä enemmän digitaalisia ja tekoälypohjaisia palveluita kaikkien saataville sitä myöten kun tietoverkot ja sovellukset sen vain mahdollistavat. Jo nyt nämä mahdollisuudet ovat nähtävillä erilaisissa pelihuoneisssa ja pelisaleissa, missä ihmiset pääsevät seikkailemaan virtuaalisessa maailmassa ostamatta itse näitä erikoislaitteita.
Pelaamisen lähitulevaisuus on täynnä mobiilipelaamista, reaaliaikaista pelaamista – esimerkiksi vedonlyönnissä tarjolla on entistä enemmän livepelaamista, liveseurantaa ja jopa virtuaalista pelaamista. Suurin livepelaamisen ja mobiilipelaamisen kasvu on kuitenkin livekasinopelit, jotka toteutetaan joko oikeilta kasinoilta tai kasinostudioilta suoratoiston avulla, ja näin pelaajat pääsevät pelaamaan suosikkipeliään livenä vaikka omalta kotisohvalta – samat ruletin äänet, korttien sekoitukset – ja croupierin kehoitukset – nyt oman kodin lämmöstä pelattuna.
Nopeasti mutta turvallisesti
Samalla kun palvelut ovat nopeutuneet, ei ole kuitenkaan oiottu turvallisuudessa. Uudet palvelut ovat ne sitten pikakasino tai verkkokauppa, ovat toteutettu entistä turvallisemmin ja sekä ostaminen, pelaaminen että maksaminen ovat toteutettu entistä turvallisemmalla tavalla, joka kuitenkin mahdollistaa entistä nopeammat palvelut – tätä on digitalisaatio.